tiistai 10. heinäkuuta 2012

Suuren urheilujuhlan tuntua

Ken väittää, etteivät taiteilijat piittaa penkkiurheilusta ei ollut paikalla kesäkuun viimeisenä torstaina herranvuonna 2012, kun Särön residenssi suorastaan pursuili sporttista tunnelmaa.


Tunnelmaan virittäytymisessa olivat olennaisena osana paitsi virvokkeet, myös halpakaupan laarista ongitut rekvisiitat, kuten euron meikkipuikko henkisen kotimaan väreissä.


Schwarzwaldin omat tyttäret Ulrike ja Hannelore kisatunnelmissa: Deutschland, Deutschland, über alles!


Seitsemännellä yrityksellä pääsimme vihdoin välilöihin kameran itselaukaisijan kanssa, kylläpä taas hampaita naurattaa! Menossa mukana ihanat kämppikset Aku ja Emma.

Alkuperäisenä ja kunnianhimoisena tavoitteena oli alkupohjustusten jälkeen selvittää tie Brandenburger Torin ja Tiergartenin suuntaan ja päästä seuraamaan peliä joltakin isolta screeniltä, joita kaupungissa tuolloin riitti. Mutta koska hyvilläkin suunnitelmilla on toisinaan tapana kosahtaa, saati sitten huonoilla, niin kävi nytkin.

Polizei olikin laittanut ns. pääkallopaikan sulki ja kiinni valtavan yleisömäärän vuoksi ja jäimme lehdelle soittelemaan. Lopputulemana ajauduimme telsun ääreen johonkin Hauptbahnhofin kahvila-ravintoloista ja ehdimme näkemään pelin viimeiset kymmenen minuuttia - kuten myös Saksan ainoan maalin.

Alkuasukkaita jännittää.
"Me on niin hävitty tää peli."
Turpiin tuli Italian pojilta niin jotta tukka taipui, mutta emme suinkaan antaneet sen latistaa tunnelmaa aivan pohjamutiin asti.


Suklaapatukan kääreestä löytyneet komeat pojat piristivät ainakin Hanneloren mieltä.


Noh, Aku-setä oli vähän apeampi.

Päätimme hukuttaa murheet Kreuzbergin hämyisiin juottoloihin ja kävimme mm. tarkistamassa Trinkteufel-rokkibaarin, jota muuan alkuasukas oli meille jo ehtinyt suositella. Rouhee mesta eli just hyvä.


Matkalla yöbussille hoksasimme tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä: kiinalainen noutoruokala mainosti china boxia eli leffoista tuttua pahviplodjullista nuudelihässäkkää kohtuulliseen 2,90 euron hintaan. Eikun boksit ja puikot käteen ja pieni evästauko.

Yöbussissa oli aikaa mm. taidevalokuvata:


Kotimatkalla totesimme, ettei ollut vielä aika tuutulaulun ja heilahdimme sisään Koloniestrassella sijaitsevan Cafe Samatan avoimen kutsuvasta ovesta. Residenssin nettisivuilla baaria luonnehditaan paikaksi, jonne astuminen vaatii erikoista mieltä. Sitähän meillä todellakin oli, kuin myös italialaisten (nuorten) miesten seurueella, joka vähän turhankin innokkaasti halusi tehdä tuttavuutta Suomen joukkueen kanssa. Emme kuitenkaan huolineet mafiosoa jatkoille sinnikäästä yrityksestä huolimatta, vaan kaivauduimme kaljojen jälkeen turvallisesti kotipesän pehmeään syleilyyn.

Italia saattoi voittaa Saksan, mutta Suomelta se otti nekkuun kuusnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti