Näytetään tekstit, joissa on tunniste Prenzlauer Berg. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Prenzlauer Berg. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. heinäkuuta 2012

Viiksihuumori, paras huumori

Ehkä siistein matkalaukkutägi ikinä.


Veikeä oli myös putiikin nimi, josta löydön tein:


On se anaalihuumorikin aika hauskaa, en vähättele.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Päivän tärkein ateria


He, joista on mukavaa nauttia aamuisin muutakin kuin kupillinen kahvia, ilahtuvat taatusti berliiniläisestä aamiaiskulttuurista. Aamupalaa on tarjolla useimmissa kahviloissa pitkälle iltapäivään asti ja hinta-laatu-suhde on huikea verrattuna Suomeen, jossa pahimmillaan saa maksaa usemman euron pelkästä lasivitriinissä muhineesta muovikelmusämpylästä ja pannuun jämähtäneestä kahvista.


Aivan residenssin nurkilla on ainakin kolme hyväksi havaittua aamiaispaikkaa, mikäli munan vatkaaminen omassa keittiössä ei ihan joka aamu kiinnosta.

La Tortuga tarjoilee mm. hyviä ja halpoja aamiaislautasia leikkeleillä, juustolla, vihanneksilla ja tuoreilla sämpylöillä, munakasta omavalintaisilla täytteillä, lämpimiä leipiä sekä jumalaisen hyvää inkivääriteetä.

Sharky's cafe Koloniestrassen ja Osloer Strassen kulmassa on hauska yhdistelmiä leipomoa, kahvilaa ja elintarvikekioskia ja tarjoilee myös erilaisia aamiaislautasia, joista hyvä perusmalli (yläkuvassa) irtoaa sopuhintaan 3,30 €. Ei valittamista.

Soldiner Strassella on myös kiva leipomo-kahvila, jonka isosta viiden euron aamiaislautasesta kaksi henkilöä vetää ähkyt ihan kevyesti. En muista paikan nimeä, mutta ikkunassa lukee isolla FRÜHSTÜCK. Siis Koloniestrassea pohjoiseen ja kulmalta käännös Soldiner Strassea oikealle noin puoliväliin korttelia.

Jos haluaa liikkua aamukänttynsä perässä hieman kauemmas, suosittelemme lämpimästi An einem Sonntag im August-kahvilaa Kastaniealleella Prenzlauer Bergissä. Buffetaamiaisen hinta on 4,95 + juomat ja se pitää sisällään normileipien, juustojen, leikkeleiden ja munakkaan lisäksi ihania salaatteja ja marinoituja vihanneksia. Myös paikan erikoinen sisustus on näkemisen arvoinen.

Lunch Beat eli cryin' at the discoteque


Yksin kaupungissa seikkaillessani eksyin yhtenä päivänä Prenzlauer Bergin Kulturbrauereihin eli vanhaan panimoon saneerattuun kulttuurikeskukseen, jonka katon alla on mm. galleriaa, teatteria, klubeja ja leffateatteri. Kadehtittavan mahtava paikka. Turisti-infon tiskin takaa löytyikin yllättäen suomalainen opas, asia selvisi tietenkin vasta kun olimme tovin kommunikoineet hieman kömpelösti englanniksi. Siinä kotimaan kielellä jutustellessamme hän lykkäsi kouraani seuraavana tiistaina järjestettävän Lunch Beatin flyerin.

Tirskahdin ja tungin lapun laukkuun. Lounasdisko, okei joo. Täähän on se ruotsalaisten keksimä juttu, jota Nelosen Hyvissä ja huonoissa uutisissa taannoin pilkattiin oikein olan takaa. Ei taida taipua suomiplikan pirtaan nyt tämä juttu.

Illalla asunnolla selailin esitenippua ja jäin tuijottamaan flyeria. Jumalauta, nythän ollaan Berliinissä eikä Lappeenrannassa. Tottakai me mennään lounasdiskoon. Kun Susu saapui kaupunkiin, ilmoitin hänelle asian ja hän otti tiedon vastaan ilmekään värähtämättä. Joo, tottakai mennään.

Ja me mentiin.

Lounasdiskon idea on simppeli. Ruokatunnin voi viettää tylsän lounasravintolan sijaan diskossa tanssien ja samalla jotain pientä nakerrellen. Jotain pientä tarkoitti tässä tapauksessa smoothieta, Raw Bite-välipalapatukkaa sekä ruotsalaista näkkileipää, voita ja paksuja kermajuustosiivuja sekä pullovettä. 

Idea on niin pöhkö, että se on jo nerokas.

Ja ai perkele, että oli mahtavaa.

Jorasin itseni hikeen Jennifer Lopezin ja Aretha Franklinin tahdissa, nojasin baaristiskiin, haukkasin näkkäriä ja mietin että olen niin onnellinen että kohta pää räjähtää. Sitten pitikin nieleskellä ihan vähän itkua, hyvää sellaista.

Että tänne asti piti tulla, Berliiniin heilumaan hämärään klubiin keskellä päivää ja syömään näkkäriä tajutakseen sen, miten mahtavaa tämä elämä on.

Niin, joskus se ihmismieli vaan vaatii vähän järeämpiä otteita.

----------------------------------------

Lisää kuvia tapahtumasta täällä. Tarkkasilmäiset voivat bongata suomineidot ainakin yhdestä räpsystä.