Muurilla

Historia tulee Berliinissä silmille, sitä ei varsinaisesti tarvitse erikseen lähteä etsimään.

Muurista kiinnostuneille kuitenkin vinkiksi pari kohdetta, joista ensimmäinen sijaitsee melko lähellä residenssiä, lyhyen ratikkamatkan päässä.

Bornholmer Strassen asema oli se paikka, jossa marraskuussa 1989 tultiin muurista läpi niin jotta heilahti. Tänään paikalla on muistolaatta ja näyttely, jossa kerrotaan muurin ja sen murtumisen tarina.

Etenkin isot valokuvasuurennokset ovat vaikuttavia. Pystyssä on myös pätkä muuria, graffiteilla koristeltuna, tietenkin.

Toinen mielenkiintoinen paikka on Gedenkstätte Berliner Mauer Bernauer Strassella. Muistopaikka pitää sisällään pätkän muuria alkuperäisessä asussa vartiotorneineen, jota voi tiirata yläviistosta näyttelykeskuksen näköalaterassilta.

Varsinaiseen näyttelykeskukseen on kerätty runsaasti koskettavia, historiallisia faktoja, mm. kaikkien muurilla henkensä menettäneiden elämäntarinat ja kohtalot.

Suosittelemme.

Lisää mahtimimmejä: Beate Uhse

Berliinissä parhaat jutut löytyvät usein vahingossa. Vietimme sadepäivää ostostelun merkeissä Zoologischer Gartenin ja Kurfürstendammin hoodeilla ja olimme alunperin matkalla Kaiser-Wilhem Gedächtniskircheen, kun hoksasimme yhtäkkiä seisovamme erotiikkamuseon edessä. Joten eikun sisään, vaikkei seisoiskaan.

Beate Uhse Erotikmuseum on nimetty erään tavattoman rohkean ja omapäisen naisen mukaan. Uhse oli alunperin Saksan armeijan lentäjä, joka vuonna 1962 pisti pystyyn maailman ensimmäisen sex shopin Flensburgiin, Länsi-Saksaan. Pienestä postimyyntifirmasta alkanut yritys on nykyään maailman suurin aikuisviihdetuotteita myyvä liikeketju. Erityisen rouhean asiasta tekee se, että pornografia oli Länsi-Saksassa laitonta vielä vuoteen 1976 saakka.

Siis aikamoinen täti.

Museon yläkerta on omistettu kokonaan Beatea ja hänen elämäntyötään esittelevälle näyttelylle. Beate oli paitsi timantinkova liikenainen myös vannoutunut feministi, joka puolusti naisen oikeutta omaan kehoon ja nautintoon. Ennen varsinaisen seksikaupan perustamista hän välitti postitse erilaisia perhesuunnitteluun opastavia pamfletteja, joissa mm. opastettiin käyttämään rytmimenetelmää ja laskemaan varmoja päiviä.

Harmi, ettei museokaupassa ollut myytävänä Beate Uhse rocks-rintanappia, olisin ostanut sellaisen välittömästi.

Alemmassa kerroksessa oli esillä runsaasti historiallista eroottista taidetta niin Aasiasta kuin Euroopasta, toisin sanoen entisaikojen pornolehtiä. Melko härskiä kamaa on osattu tehdä silloinkin, mukana myös kotieläimiä ja muuta mukavaa.

Museoyleisöä oli haluttu myös aktivoida, ja tästähän me riemastuimme ikihyviksi.

Niin olisi nätit postikortit saanut näistä vaikka mummolle laitettua.

Museokäynnin jälkeen nautimme virvokkeet talon omassa baarissa, jonka nimi oli tietysti Bar 69, kuinkas muuten. Siitä oli hyvä jatkaa matkaa alkuperäiseen kohteeseen, eli Kaiser-Wilhem-Gedächtniskircheen ja käydä kuittaamassa synnit anteeksi.

 

Veistostaidetta kummastakin kulttuurikohteesta.

EDIT: Veikeä tuo Photobucket. Patsaan stondis oli liikaa, mutta jättifallokset on ihan ok. 

Mahtimimmi Diane Arbus

Ajautumisemme Diane Arbus-näyttelyyn on mainio esimerkki siitä, miten hyvä ja erottuva juliste edesauttaa tapahtuman markkinointia, etenkin Berliinissä missä julisteita roikkuu valtavia määriä joka kadunkulmassa ja metroasemilla. Röökiä vetävä drag-queen tuijotti meitä sen verran monta kertaa silmiin, että pakkohan meidän oli lähteä häntä morottamaan ihan paikan päälle, Martin Groupius-Bau-museoon.

Ja kyllä kannatti. En ollut kuullut rouva Arbusista koskaan aikaisemmin, vaan eipä ollut mikään turha nainen hän, vaikka turhan nuorena menikin kuolemaan oman käden kautta. Niin kai helposti käy silloin, jos on liian hyvä.

Identtiset kaksoset, yksi Arbusin tunnetuimmista kuvista. Meitä kuitenkin puhutteli enemmän tämä:

Siinäpä mainio tulevaisuudenkuva.

Tässä herrasta taas löysimme jotain kovin tuttua. Munienheilutteluasennoksikin nimetystä poseerauksesta päätellen tämä ilmeisen nöyrä ja vaatimaton herra Mailer lienee läheistä sukua eräälle nimeltämainitsemattomalle suomalaiselle teatterinjohtajalle.

Näyttely siis avoinna 23.9.2012 asti. Berliinin-kävijät, menkää menkää!

Kuvat täältä, täältä ja täältä.

Suomi kylässä

Helsinki FRESH Direktorenhausissa tarjoilee näyttävän kattauksen suomalaista designia ja kulttuuria Marimekosta Antti Asplundiin. Jos koti-ikävä iskee Berliinissä, voi vielä 8.7. asti käydä tutustumassa yhteen esimerkkiin siitä, miten tyylikkäästi Suomi-kuvaa voi maailmalle levittää.

Eikä siellä käydäkseen tarvitse olla edes koti-ikävissään. Näyttelyn kierrettyään voi viimeistään röyhistää rintaansa ja todeta ylpeänä: ja, ich komme aus Finnland!

Telkkaritornissa

Yksi Berliinin ehdottomista turrekohteista on Fernsehturm Alexanderplatzilla, joten sinnepä menimme mekin. Tötterö jäi minulta väliin edellisellä reissulla massiivisten jonojen takia, mutta nyt tilanne oli huomattavasti inhimillisempi. Lippujono veti sukkelasti, opastaululta näki oman torniinpääsyajan ja odotellessa saattoi nauttia virvokkeita: justiinsa silleen niin kuin tädit tykkää.

 

On se iso kylä.

 

Tornibaarissa piti tietenkin nauttia jokin paikan nimikkodrinkeistä. Päädyimme niinkin eksoottiseen valintaan kuin Berliini. Susanna luonnehti kyseisen juoman ulkonäköä erittäin kauniisti: viimeinen oksennus ennen sappinesteitä. Maku ei onneksi vastannut visuaalista kokemusta.

Kaupan kautta ulos kuten tapana on, danke schön. Tuotteistaminen on kyllä näillä pojilla ja tyttärillä hallussa, mutta laukkuun ei kuitenkaan nyt lähtenyt minitornia, tiedoksi pettyneille kotijoukoille. Eikä torniskumppaakaan, jossa tuntui olevan katteet kohdillaan kun ottaa huomioon, että pullo kuohuvaa lähtee täällä marketin hyllyltä reilusti alle vitosella.

Kyllä olisi aiheellista saada vihdoinkin vastaavaa toimintaa myös Lappeenrannan vesitorniin. Ainakin Hannelore ja Ulrike lupaavat tulla sinne päiväskumpalle.

Helmutilla kylässä: tissejä ja vähän muutakin

Ulkomaanretkilläni en ole mikään hirveän ahkera museoissa marhaaja. Valokuvamuseo on kuitenkin kaupungista riippumatta hyvä valinta, jos tulee äkillinen tarve sivistää itseään. Niistä löytyy yleensä aina jotain, joka tuntuu jossain.

Berliinin valokuvamuseo Helmut Newton Foundation esittelee nimensä mukaisesti huippuvalokuvaaja Helmut Newtonin elämää ja tekoja, joita kumpaakin on mitä ilmeisimmin ollut runsaasti. Helmutin taiteesta on melko helppo löytää pikaisellakin silmäyksellä kantava teema: alastomat naiset. Ja etenkin alastomat naiset, jotka polttavat tupakkaa.

Mikäs siinä, sehän on oikein kiva teema. Ja hienoja kuvia Helmutti olikin saanutkin tästä aiheesta aikaiseksi. Plussaa siitäkin, että lähes poikkeuksetta mallit olivat myös saaneet pitää luonnollisen karvoituksensa eikä posliini häikäissyt silmään. Tosin näytteillä oli myös jonkinlaiseksi pimppikarvatupeeksi luokiteltavissa oleva esine, joka herätti allekirjoittaneen epäilykset kuvamateriaalin aitoudesta.

Museossa ei valitettavasti tai luonnollisestikaan saanut filmata, joten silmäniloa janoavat voivat klikata vaikka tästä.